Ensimmäinen kivi

Nyt se sitten vihdoin tapahtuu: The Pirate Bay myydään kaupalliselle toimijalle. Minuuttien sisällä ilmoituksesta piraattiyhteisö joutuu kaaoksen valtaan. Käyttäjätilejä poistetaan, piuhat vedetään seinästä, kovalevyt pyyhitään magneeteilla. Kolmannes internetin liikenteestä katoaa hetkessä. Tai sitten ei.

Kohu, melu, on toki melkoinen, ymmärrettävästi. Moni pelkää, aavistaa pahaa. Toiset ovat pettyneitä. Harva malttaa katsoa rauhassa mistä on kyse. Tällaista se on internetissä ja keltaisessa lehdistössä. Mutta yhtä nopeasti kuin nettikommentaarit älähtävät ne myös rauhoittuvat. Toisin kuin kohujournalismissa, internetissä disinformaation lisäksi myös informaatio leviää tehokkaasti. Eriskummallinen reaktio löytyy tämänaamuisesta Helsingin Sanomien uutisoinnista - perinteisestihän hesaria ei ole yksiselitteisesti pidetty kohujournalismina. Uutinen itsessään vaikuttaa asialliselta, mutta siihen liittyvä Esa Mäkisen kommentti kompastuu hypeen samoin kuin netin pahimmat pakokauhuiset sortuessaan kertomaan täydellä varmuudella mitä mahdollinen kauppa merkitsee sivustolle ja jopa piraattiliikkeelle. Tässä pätee Russellin lausuma viisauden ja varmuuden suhteesta; tosin toimittajat ansaitsevat hieman anteeksiantoa ammattinsa usein kohtuuttomien vaatimusten tähden - epävarmuus ja spekulointi eivät myy yhtä hyvin kuin raflaava itsevarmuus ja ennustaminen.

On lievästi sanoen ennenaikaista ja perusteetonta tuomita perustajat raadollisiksi valehtelijoiksi. “Ruotsalaismiesten” perustelut ovat vankkoja ja järkeenkäypiä, eikä tämä uusi päätös sodi lainkaan periaatteita vastaan.

Piratebayn myyminen ei myöskään vähennä poliittisen piratismin uskottavuutta, eikä se juuri vaikuta tiedostonjakamiseen ilmiönä. Piraattiliike ei ole kehittynyt yhden torrentsivuston ympärille (sen verran täytyy itse uutistakin oikaista) vaan ensisijaisesti reaktiona uusia tekijänoikeuslakeja vastaan puolustamaan kansalaisoikeuksia. Sivustoa vastaan toimitettu ratsia sekä siitä seurannut oikeusprosessi ovat sen sijaan toimineet hyvänä esimerkkinä, siitä minkälaisia kansalaisoikeuksien rikkomuksia tekijänoikeuslainsäädäntö mahdollistaa ja kuinka poliittista piraattiliikettä tarvitaan kipeästi. Ilman torrentsivustoa puolueelle on antanut nostetta muun muassa FRA-laki sekä IPRED-laki.

En pidä idolisointia koskaan kovinkaan fiksuna ilmiönä, mutta kyllä Piratebayn perustajakolmikkoa voi jonkinlaisina sankareina pitää. En usko että he ovat myyneet arvojaan, vaan tämä uusi liike vain varmistaa kaiken sen säilymisen, mikä Piratebayssä itsessään on tärkeää. Piraattilahden tulevaisuutta povatessa tulee kysyä, mitä oikeastaan the Pirate Bay on ja mitä siitä on myyty. Ensinnäkin the Pirate Bay on ainakin kaikkia seuraavia: sivusto, tracker, yhteisö sekä brändi. Toisin kuin tekijänoikeuspropaganda toitottaa, TPB ei ole koskaan jakanut materiaalia, eikä materiaalia teknisesti ottaen edes kulje TPB:n serverien kautta. Palvelu mahdollistaa käyttäjien jakaa keskenään materiaalia tehokkaasti. On täysin käyttäjistä kiinni, onko mitäkin sisältöä saatavilla sekä kuinka hyvin sitä seedataan.

Peter Sunde kertoi TorrentFreakille, että sivuston oma trackeri lopettaa pian toimintansa. Käyttäjiä kannustetaan siirtymään käyttämään myöhemmin ilmoitettavaa kolmannen osapuolen trackeriä. Suunta näyttäisi siis olevan yhä enemmän pois keskusjohtoisuudesta, mitä kehitystä itse torrent-tekniikka aikoinaan vahvasti edusti. Tarkoitus on jakaa taakkaa ja varmistaa etteivät käyttäjät ole vastuussa yhden sivuston toiminnasta. Tämä viittaisi vahvasti siihen, että olennaisinta osaa perinteisestä Piratebaystä ei olisi lainkaan myyty (käyttäjiä ja yhteisöä nyt ei yksiselitteisesti voikaan myydä). Piratebay on hostannut valtavasti torrentteja, joiden uudelleenpostaaminen aiheuttaisi kovasti turhaa vaivaa - siksi ratkaisu vaikuttaa järkevältä.

Käytännössä käyttäjät saattavat hyvinkin hylkiä tarjottuja ratkaisuja (jotka siis eivät liity enää itse sivustoon), tämä jää nähtäväksi ja riippuu ratkaisujen laaduista. Mitä tulee uuteen Piratebay’hin, uusi omistaja ei ole kuin vihjaillut mahdollisista toimintamalleista. Tosin mikäli jaetuista tiedostoista maksetaan korvaus oikeuksien haltijoille, kuten on luvattu, toiminta varmasti muuttuu radikaalisti.

Voi hyvinkin olla, ettei alkuperäistä aatetta jatkava Piraattilahti (millä nimellä sitä tullaankaan kutsumaan, jottei sekoittuisi myytyyn sivustoon) onnistu pitämään paikkaansa massojen standardina, mutta katsoisin että tämä käänne joka tapauksessa vie tiedostonjakamista enemmän kohti hajauttamista ja anonymiutta. Toisaalta, vaikka uusi Piratebay ei olisikaan läheskään yhtä suosittu kuin vanha, uskon että uusi palvelu on tarpeellinen. Piratismia vastaan ei kannata taistella, mutta sen kanssa tulee ehdottomasti kilpailla. Ja kun nämä tuoreet ratkaisut ovat yhä vähemmän riippuvaisia epäkaupallisesta kopioinnista, Piraattipuolueen on jatkossa vain helpompi osoittaa tiedostonjakamisen vapauttaminen järkeväksi ja turvalliseksi ratkaisuksi.

Siitä lähtien kun Keskusta, jonkun vaalien jälkeen todennäköisesti erotettavan älynväläyksestä, päätti ottaa Urkin imagokseen ja lähteä Eurovaaleihin urhoenergialla, olen pohtinut kirjoittaa puolueen retoriikan epäonnistumisesta suhteessa amerikkalaisen (osittain) vastaavan konservatiivipuolueen GOP:n itsetuhoiseen strategiaan. Siinä missä republikaanit tietoisesti nostattavat äänestäjissä pelon tunteita, Keskusta tekee sitä luullakseni tietämättään. Ilmeisesti siellä uskotaan Kekkosen herättävän turvallisuuden tunnetta, mutta parhaimmillaankin tämä uusi keulakuva vain luo mielikuvaa dementoituneesta, ajastaan jäljessä olevasta, valtaan viimeisillä voimillaan takertuvasta patriarkaalisesta yksinvaltiaasta. Haluaako Keskusta kertoa meille olevansa tiensä päässä?

Vanhasen uusin möläytys rikkoi lopulta pintajännityksen; gloves are off. Kyse on “esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilain uudistusta pohtineen toimikunnan mietinnöstä, jossa ehdotetaan toimittajien lähdesuojan murtamisen sallimista jo rikoksen esitutkintavaiheessa.” On luonnollista, että juuri toimittajat ovat ensimmäisten joukossa puuttumassa asiaan, koska he ovat niin olennaisessa asemassa sananvapauden esitaistelijoina, sikäli kun he ajoittain tätä tehtävää kunnioittavat.

Kuten on jo hyvin tullut ilmi, näitä monia kansalaisten perusoikeuksia rikkovia ja demokratian kulmakiviä murentavia lakiesityksiä ei puolusteta rationaalisin argumentein. Samoin kuin Lex Nokia ei rajoittanut yksityisyydensuojaa, internetin ennakkosensuuri ei rajoittanut sananvapautta, eikä äänikynnys heikentänyt pienten puolueiden asemaa, myöskään lähdesuojan vähittäinen poistaminen (mitä Lex Nokiakin iloisesti aiheuttaa) “ei uhkaa sananvapautta”. Uskoo ken haluaa, muuta vaihtoehtoahan ei argumenttien puutteen vuoksi ole kuin sokea usko johtajan arviointikykyyn. Suomi saa jatkuvasti langettavia tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta mm. lehdistönvapauden rajoituksista - näyttää siltä, että suuntaa ei ainakaan olla muuttamassa.

“Vanhanen sanoo lehden haastattelussa, että ehdotuksessa ovat vastakkain kaksi perusoikeutta, sananvapaus ja yksilön perusoikeus.” Mikä tämä “yksilön perusoikeus” tässä sitten onkin (?!), sananvapaus on ehdottomasti olennainen kansalaisoikeus ja se kuuluu yksilön perusoikeuksiin länsimaisessa demokratiassa. Vanhasen lause, joskin tässä ilmeisesti muokaten referoitu, uhmaa logiikan sääntöjä - ellei sitten oleteta, että sananvapaus perusoikeutena on itsessään jotenkin paradoksaalinen käsite. Kuvitellaanko tässä että lähdesuoja olisi jotenkin ensi sijaisesti sanomayhtiöiden oikeus eikä niinkään yksilön oikeus?

Tämä on todellisuudessa sitä niin kutsuttua ‘urhoutta‘ jota Keskusta haluaa myös Eurooppaan viedä. Urhoutta on uskaltaa sanoa se, mitä vastaan kaikki tosiasiat puhuvat. Urhoutta on puolustaa poliittisia pyrkimyksiään logiikankin kustannuksella. Urhoutta on Kekkosen lailla pitää viestimiä kontrollissa, etteivät nämä voisi kirjoitella poliitikkojen edesottamuksista ja seikkailuista. On oikeastaan aivan hyvä, että Keskusta palauttaa Kekkosen mieliimme juuri nyt, jotta voisimme muistella hänen itsevaltaista presidenttikauttaan tosiasioiden valossa ja oppia siitä: sekä hyvässä että pahassa.

On valitettavaa ettei valtapuolueiden kaavailema kansallinen äänikynnys ole vielä herättänyt suurta yleisöä reagoimaan uhkaavaa kehitystä vastaan. Mikäli 3,5 prosentin äänikynnys toteutuu, se tarkoittaa sitä että pienempää kannatusta nauttivia puolueita äänestävän ääntä ei käytännössä lasketa ollenkaan. Tämä on mielestäni juuri sitä, mitä Gandhi kutsui enemmistön tyranniaksi - ikävien mielipiteiden, asenteiden ja ideoiden marginalisointi valtiollisin keinoin.

Äänikynnystä perustellaan varsin absurdilla tavalla joka saa politiikan jälleen kerran esiintymään surrealistisessa valossa. Tarkoitus on “estää puoluekentän pirstaloituminen” (kesk), mikä suomeksi tarkoittaa sitä että asioita on helpompi sopia kun ne voidaan paremmin keskustella puolueiden sisällä eikä tarvitse välittää periferian mielipiteistä. Toisaalta muutosta kokonaisuudessaan perustellaan sillä, että vaalipiirijako asettaa äänet eriarvoiseen asemaan; myös vaaliliittojen vaikutusta on kritisoitu.  Sama kaava toistuu istuvan hallituksen lakiesityksestä lakiesitykseen: asiat ovat huonosti, joten niitä on huononnettava entisestään.

Hallituspuolueiden retoriikan läpi on nähtävä. Kyseessä on hallituspuolueiden neuvottelut, jossa tarkoituksena on parantaa suurten puolueiden vaalitulosta pienten kustannuksella, jotta estetään epäsopivien mielipiteiden pääsy eduskuntaan hegemoniaa häiritsemään. Kun suurten puolueiden sisäinen demokratia on jo saatu käytännössä tuhottua, seuraavana on vuorossa koko suomen puoluekenttä. Nouskaa vastustamaan, hyvät ihmiset, kun vielä voitte!

Ja sitten - käykää katsomassa nelosen uutislähetys sunnuntailta. Piraattipuolueesta on kompakti, edustava ja sisällökäs juttu 3:37 eteenpäin.

Kun nyt KHO:n päätöksellä kunnallisvaalit uusitaan (tai lähinnä äänestysosuus) niissä kolmessa kunnassa, joissa kokeiltiin sähköistä äänestystä, on syytä hetkeksi seisahtua pohtimaan tämän sähköisen äänestyksen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia - siis seisahtua eikä pysähtyä, ettei maamme vain jäisi pahasti jälkeen edistyksellisimmistä demokratiavaltioista, kuten Virosta ja Yhdysvalloista. Perimmäinen tarkoitushan on voida tehdä kaikki asiat napin painalluksella,  koska se nyt vaan on kivempaa, kuten vaikka junavessan oven lukitseminen - tätä on edistys parhaimmillaan.

Kunnallisvaalien äänestyspäivänä tiedotusvälineet seurasivat kiinnostuneina kokeilukuntien äänestyspaikkoja ja raportoivat kuinka äänestys sujui ongelmitta. Televisiossa kommentoitiin, kuinka äänen antaminen koneen kautta ei ollutkaan ollut niin vaikeata, vaikka se olikin useita hieman pelottanut. Tällä tavoin saatiin lisäksi varsin kivuttomasti vähemmän teknisiä ihmisiä tutustumaan uuteen tekniikkaan sekä näin karistamaan turhia epäilyksiään. Vaalien jälkeen johtopäätös oli, että kokeilu oli onnistunut: toisin sanoen kukaan äänestäneistä ei ollut joutunut paniikkiin tai saanut sähköiskua tai virusta. Monen kokemus oli ollut jopa mukava.

Aika kuitenkin osoitti, ettei kokeilu ollut sujunut ongelmitta. Yhteensä yli kahdensadan äänen hukkumisen tulkitsi KHO lopulta olevan vaalien järjestäjien vastuulla, ei äänestäjien, minkä vuoksi vaalit täytyy uusia. Takaiskun ei kuitenkaan haluta antaa lannistaa, päinvastoin. Nyt ongelmat tiedetään ja voidaan ryhtyä tarpeellisiin korjauksiin. Toki jotkut väittivät tietävänsä ongelmista hyvissä ajoin, mutta vasta kun asiasta on kuukausien jälkeen saatu korkeimman oikeuden päätös, voidaan ongelmat poliittisessa mielessä hyväksyä. Näin vältetään turha poliittinen ajojahti tai kansanomaisesti “vastuunkanto”. Muut ongelmat on helppo huitaista pöydältä vetoamalla esimerkiksi nettipankkien turvallisuuteen. Molemmat ovat sähköisiä sekä luottamuksellisia järjestelmiä, joita ihmiset käyttävät, ja siksi analogia on toimiva vaikka järjestelmien funktiot sekä vaatimukset ovatkin täysin erilaiset.

Koska nettipankit ovat osoittautuneet luottamuksen arvoisiksi, olisikin viisasta antaa nettipankkien hoitaa myös äänestämisruljanssi, esimerkiksi Sampo Pankki voisi olla hyvä ja varma vaihtoehto tehtävään. Tähän ei tulisi pysähtyä, edes seisahtua, vaan saman tien nettipankeissa voisivat ihmiset äänestää kuinka paljon rahaa kelläkin on. Vaarana tosin on, että poliitikkojen kohdalla moni äänestäisi tyhjää.

Ja jottei totuus unohtuisi, tiede ei ole englanniksi science fiction.

Poptori Oy:n toimitusjohtaja Erkki Puumalainen kirjoittelee säännöllisesti suomalaisen musiikin puolesta suuria kansainvälisiä tekijänoikeusjärjestöjä sekä mediayhtiöitä kritisoiden. Hän on mm. ottanut viime aikoina voimakkaasti kantaa suoja-ajan pidennyksiä vastaan. Puumalaisen mukaan “Poptori on Ylen jälkeen suurin yksittäinen suomalainen tekijänoikeuksien omistaja, äänilevy sekä DVD tuottaja ja kustantaja”. Kyse ei siis ole pienestä tekijästä markkinoilla. Blogissaan “Viihteen kotimaisuustalkoot” hän kirjoittaa etenkin suomalaisen musiikin ja suomalaisten muusikoiden oikeuksien näkökulmasta. Vaikken täysin allekirjoitakaan Puumalaisen näkemyksiä alasta, yhdyn täysin hänen mielipiteisiinsä viihdemarkkinoiden ja piratismin suhteesta:

Tekijänoikeuksien merkittävänä omistajatahona seuraan huvittuneena ”piraattiryhmien” provokaatioita ja sen seurauksia, kun levy-yhtiöt nousevat takajaloilleen. Olen täysin vakuuttunut, että mitään piratismia ei olisi jos toinen osapuolista olisi ”varastanut” kohtuudella.

Lainaus on kirjoituksesta, johon on innoittanut Ruotsissa käytävä The Pirate Bay -oikeudenkäynti. Kuten Puumalainen toteaa, mediateollisuuden lakimiehillä on vaikeuksia osoittaa kuka on syyllinen ja mihin. Modernissa tietoyhteiskunnassa tekijänoikeusrikkomusten jäljitys on yhä ongelmallisempaa, ja kun syytekirjelmässä lukee jotain sellaista kuin “avunanto ja salaliitto tekijänoikeuslain rikkomiseksi” ei voi olla päivittelemättä asetelman absurdiutta. Syyttäjän oletukset eivät tunnu olevan salaliittoteorioidenkaan mittapuilla erityisen todellisuushakuisia - tälle on ollut esimerkiksi ilmeisen vaikea ymmärtää, kuinka laajaa nettipalvelua ja sen ympärille muodostunutta liikettä on mahdollista ylläpitää ilman minkäänlaista hierarkiaa tai edes muodollista johtoa. Myös ajatus tuotteiden kopiosuojien murtamisesta, dekoodaamisesta ja levittämisestä ilman taloudellista hyötymisperiaatetta tuntui menevän syyttävältä osapuolelta yli hilseen.

Puumalaisen teksti on ansiokas, koska se kääntää asetelman ylösalaisin: kuka ryöstää keneltä. Asetelma ei ole toki erityisen yksinkertainen, mutta pitää muistaa että myös public domainista voi varastaa (mikäli siis haluaa käyttää sinänsä oleellisesti virheellistä IP:n kirjaimelliseen käsitteeseen pohjautuvaa retoriikkaa - suomeksi ei sentään yleisesti puhuta omistusoikeuksista vaan immateriaalioikeuksista).

Piraattipuolue sekä muut tekijänoikeuskriittiset tahot ovat perinteisesti argumentoineet niin ikään auktoriteetteja vastaan; siis isot instanssit, tekijöiden edunvalvojat jne. ovat tavallisesti varsin yksimielisiä kannoissaan siitä miten ne menettävät valtavia summia rahaa piratismia vastaan ja kuinka jokainen yksittäinen artisti ja musiikin kanssa työskentelevä yhtäläisesti menettää rahaa lepsun lainsäädännön vuoksi. Tämän vuoksi on erityisen hyvä että Poptori ottaa teollisuuden valtavirtanäkemyksestä eroavan kannan.

Me emme ole ikinä kärsineet piraattiongelmasta, vaikka miljoonat ihmiset levyjämme ostavat ja haluavat. Uskomme myös siihen, että vain tekemällä työtä saa pyytää palkkaa. Jos emme osaa luoda omaa lisäarvoamme kuluttajan ja taiteen välille, on oikein että meiltä riistetään ansioton verotusoikeus. Levyjen kuuluu olla myytävänä, eikä koodeina arkistoissa kasvamassa ansiotonta korkoa.

Aamen. Oli piratismi moraalisesti oikein tai väärin, oikea tapa lähestyä asiaa on miettiä, miksi markkinat reagoivat kuten reagoivat. Tiedostonjakamiselle ja luvattomalle kopioinnille yleensä ei sinänsä vaadita erityistä syytä - kopioiminen, matkiminen, jäljitteleminen ovat ihmiselle varsin luonnollisia ja spontaaneja asioita, jotka eivät vaadi erityistä motivaatiota, vaan pikemminkin niiden estäminen vaatii erityisiä ponnisteluja - mutta laajamittainen tiedostonjakaminen johtuu toimimattomista liikemalleista sekä teollisuuden haluttomuudesta ottaa vastaan uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Pitää muistaa, ettei kaupallinen piratismikaan ole aina pelkkää tuotteiden huonolaatuisia kopioita, vaan usein kyseessä on uusia aluevaltauksia: joko etsitään markkinarako tai haetaan alue, jolla laillista vaihtoehtoa ei ylipäänsä ole saatavilla. On usein virheellistä kysyä, kuinka voi kilpailla ilmaisen kanssa. Piratismissa on nykyisin nimittäin, hassua kyllä, tavallisesti kyse siitä, kuinka voi kilpailla hyvän kanssa. Vai pitääkö joku esimerkiksi DRM-suojattua DVD-peliä laadukkaampana vaihtoehtoja kuin kräkättyä skenen versiota?

Monenlaisiin kysymyksiin törmää ruotsalaisen torrentsivusto Pirate bayn oikeudenkäynnin yhteydessä. Osa niistä koskee torrentsivustoa, osa piraattipuoluetta. Ensinnäkin piraatti herättää kummastusta. Miksi puolueen nimeen liitetään näin voimakkaasti laittomuuksiin assosioituva termi, ja eikö termin käyttö jo sinänsä kerro syyttettyjen ylläpitäjien olevan tietoisesti lain väärällä puolella? Toisaalta ihmetellään, miksi internetilmiöt vaativat poliittisen puolueen. Lyhyesti: miksi internetiin tulisi soveltaa toisenlaista lainsäädäntöä kuin normaaliin elämään? Ensimmäisessä kysymys on luonnollinen ja siihen ei ole sinänsä hankala vastata. Toisen taustalla on perustavanlaatuinen väärinkäsitys, ja sen vuoksi asian ymmärtäminen edellyttää kysyjältä näkökulman vaihtamista sekä osittain ennakko-oletusten kriittistä korjaamista.

Miksi piraatti?

Itse asiassa piraatti-nimitystä alettiin laajentaa tekijänoikeusrikkomuksiin ja osittain myös täysin lailliseen (mutta silti tekijänoikeusjärjestöjen tuomitsemaan) kopiointiin nimenomaan tekijänoikeuksien haltijoiden taholta. Ainakin jo 1800-luvulla eurooppalaiset kirjailijat kutsuivat amerikkalaisia kirjojensa kopioijia piraateiksi, vaikkei tuolloin tämä kopiointi aina lainvastaista ollutkaan. Pirate-sanan huolettomalta vaikuttava käyttö tulee nähdä pikemminkin vastareaktiona tekijänoikeusteollisuuden vuosikymmeniä vanhalle demonisoivalle retoriikalle. Ruotsissa termi pirat onkin jo laajalti menettänyt pejoratiivisen merkityksensä nuoren sukupolven keskuudessa. Syynä on ollut suurelta osin Piratpartietin vaikutus poliittisessa keskustelussa. Samoin tulee täälläkin käymään. Nämä Ruotsin Pirate Bayn piraatit tulee nähdä tietynlaisina kapinallisina. Ripaus anarkiaa on joka tapauksessa ollut aina tarpeen, kun kansanliikkeet ovat muuttaneet historian kulkua parempaan suuntaan.

Pirate Bay on joutunut tietyssä mielessä samaan asemaan kuin ensimmäisen varteenotettavan mp3-soittimen Rio PMP300:n markkinoille tuonut Diamond Multimedia, jonka RIAA haastoi oikeuteen 1998, koska soitin mahdollisti laittomien kopioiden toistamisen. Pirate Bay:n kaltainen torrentsivusto antaa käyttäjilleen mahdollisuuden jakaa vapaasti ja tehokkaasti keskenään informaatiota ja kulttuuria ilman että sivustolla itsellään on varsinaisesti mitään materiaalia. Kyseessä on mahdollistava teknologia - se toki mahdollistaa tekijänoikeuksien loukkauksia jossain määrin suuremmalla skaalalla, mikä monista on ikävää, mutta sen vastustaminen vain tästä syystä olisi kapeakatseista. Se, että osa käyttäjistä valitsee tekijänoikeusrikkomukset on tosiasia, josta itse tekniikan tarjoajaa ei tule syyttää. Rahan (potentiaalisesta) menetyksestä syytettiin vuorollaan ääninauhureita, videonauhureita, mp3-soittimia, nyt jopa lukulaite Kindle 2:n automaattista ääneenlukutekniikkaa (äänikirjat menettävät muka kuulijoita).

Miksi internet?

Mitä tulee ajatukseen netin laittomuudesta yleensä, ei oikeastaan täysin päde se, mitä monesti uskotaan nettisukupolven suhtautumisesta internetiin jonkinlaisena villinä läntenä tai lain harmaana alueena. Toki käsitykset netissä sovellettavasta lainsäädännöstä ovat usein hataria (semminkin kun lainsäädäntö ei aina ole ajan tasalla), mikä on omiaan ruokkimaan mainittua suhtautumista. Suuri osa nettinatiiveistä kuitenkin tietää pääsääntöisesti, miten Suomen tekijänoikeuslainsäädäntö suhtautuu internetin tiedostonjakamiseen. Välinpitämätön suhtautuminen arkipäiväisen toiminnan laittomuuteen ei toki johdu siitä, että uskottaisiin netin olevan jotenkin erityistä laitonta aluetta, vaan siitä, että ei uskota usko lakia kyettävän toimeenpanemaan siten, että yksilöt itse joutuisivat toiminnastaan edesvastuuseen. Kun kaikki tekevät sitä, ajatellaan, todennäköisyys joutua syntipukiksi on todella pieni.

Internet ei siis ole laitonta maaperää, vaan asia on lähinnä päinvastoin: internet ei ole mikään erillinen maailma. Sukupolvien välisessä kuilussa onkin kyse siitä, että nousevalle sukupolvelle netti on aivan luonnollinen osa elämää, samoin kuin vanhemmalle sukupolvelle vaikkapa kännykät, autot ja televisio. Kehityksen perässä kulkeville internetin kommunikaatio on suurelta osin vain jotain ”extraa”. Kärjistettynä: miksi internetissä tapahtuvaan kommunikaatioon tulisi soveltaa kirjesalaisuutta, kun kerran kirjeitäkin voi lähettää? Todellinen ongelma syntyykin siitä, että koska netissä on mahdollista suorittaa tekijänoikeusrikkomuksia tehokkaammin ja laajemmin, halutaan sitä suitsia ankarammalla lainsäädännöllä. Tällöin periaatteet kuten sananvapaus, yksityisyyden suoja tai viestinnän salaisuus uhrataan paljon alttiimmin kuin jos kyse ei olisi internetistä.

Internet ei siis ole muusta yhteiskunnasta irrallinen yhteisö vaan olennainen osa yhteiskuntaa, yhä enemmän ja enemmän. Juuri siitä syystä kontrolloivampi lainsäädäntö (ja tiukempi lain tulkinta), jota esimerkiksi tekijänoikeusteollisuus lobbaa, on vaarallinen ja kaikin puolin kohtuuton. Pirate Bay on osa liikettä, joka haluaa valjastaa internetin suomat valtaisat mahdollisuudet vastustaen samalla sen tuomia valvontayhteiskunnan uhkia, sillä nämä mahdollisuudet ja uhat todellakin koskevat koko yhteiskuntaa eivätkä vain jotain kummallista ryhmää piilossa tietokoneidensa äärellä.

- Herra Pekka, te olette herättäneet huomiota nettiä koskevista kehitysehdotuksistanne.

- Tiedän.

- Haluaisitteko kertoa ajatuksianne tästä keskustelusta?

- En ole lähtenyt mitään pisteitä keräilemään. Haluaisin kuitenkin tässä välissä nostaa esille keskusteluun suomalaisen yhteiskunnan avoimen luonteen. Kyllähän suomalaisen pitää uskaltaa esiintyä omalla nimellään ja pärställään. Emmehän me kadullakaan mitään naamioita pidä.

- Teidän mielestänne netissä tulisi esiintyä omilla nimillä. Kuinka tämä käytännössä varmistetaan?

- En ole väittänyt sen olevan helppoa, mutta kyllä nettiä pitäisi voida kehittää sivistyneeseen suuntaan. Onhan ikiliikkujankin rakentaminen hankalaa, mutta ei se suinkaan tarkoita, ettei tulisi yrittää.

- Aivan. Olette myös sanoneet, että nettiä valvomassa pitäisi olla jonkinlainen nettivaltuutettu?

- Nettiväkihän rakastaa nettiä; ihmettelen. miksi he eivät itse siisti elinympäristöään. Kyllä muutoksen pitää lähteä sieltä yhteisön sisältä.

- Mutta eikö nettivaltuutettu olisi ulkopuolinen?

- Nettivaltuutetun tulisi tulla nettiväen joukosta, jotta häntä arvostettaisiin. Eihän haltijastakaan voi tehdä kääpiöiden kuningasta. Kääpiöt eivät lainkaan luota haltijoihin, viihtyvät paremmin vuorten uumenissa kuin metsän siimeksissä.

- Vai niin.

- Nettikulttuuria pitäisi kehittää positiivisempaan suuntaan. Kun siellä pienikin osa nettiväestä käyttäytyisi sivistyneesti, se leviäisi koko nettiin. Kyllä nettiväki voi oppia toimimaan sivistyneesti.

- Pidätte siis nettiväkeä sivistymättömänä?

- En toki aivan sivistymättömänä, heillä on oma kulttuurinsa, joka on itsessään varmasti arvokas, mutta kyllä nyt ainakin ruokailutavat olisi hyvä oppia, vaikka siellä netissä möyrivätkin. Nettiväki on aika aggressiivista ja aika nopeasti reagoivaa, mutta sitten hissun kissun ehkä alkaa tulla myönteisempääkin palautetta.

- Eikö teitä pelota seuraukset, mikäli nettiväki nyt kovasti harmistuu näistä teidän kannanotoistanne?

- En minä muutenkaan saa joululahjoja.

- Kiitoksia haastattelusta, herra Pekka Julkisen sanan liitosta.

- Se on neuvosto.

Ruotsalaiset heräävät uutisiin Barack Obaman vaalivoitosta Atlantin tuolla puolen.  He, kuten useat muut Eurooppalaiset, ovat suurimmaksi osaksi iloisia Yhdysvaltain vaalien tuloksesta. Nekin, jotka olisivat toivoneet toisenlaista tulosta, lukevat uutiset kiinnostuneina; moni uppoutuu asiantuntijoiden analyyseihin äänestyksistä, tulevaisuudenkuviin sekä maailman johtajien reaktioihin. Tämä on päivän ja viikon suuri uutinen, tästä keskustellaan aktiivisesti vielä pitkään maailman eri kolkissa.

Uutismassaan hautautuu Ruotsin hallituksen hiljainen ilmoitus samana aamuna: pahamainen salakuuntelulaki saatetaan voimaan tammikuussa ilman hallituksen lupaamia korjauksia. Vakiintuneen käytännön mukaan tämän kaltaiset kansan kannalta ikävät ja päättäjien kannalta kiusalliset päätökset ajoitetaan joko joululomille tai sitten samanaikaisiksi suuria otsikoita synnyttävien tapahtumien kanssa - muun muassa sotien alkamispäivät ovat olleet erityisen suuressa suosiossa.

FRA-laki herätti kiivasta vastustusta alusta lähtien, mutta vasta aktiivinen bloggaus aiheesta johti lopulta kesällä siihen, että myös perinteinen media tajusi asian vakavuuden. Piratpartiet on ollut erityisen tärkeässä osassa kansalaisten sekä lopulta päättäjien valistamisessa. Kun lakiesitykseen ei mennyt parlamentissa läpi sellaisenaan, hallitus katsoi olevansa pakotettu lupaamaan lakiin lisättävän kohtia, jotka varmistaisivat yksityisyydensuojan rikkomattomuuden (eli siis uuskieli kuului suurin piirtein näin: varmistamme, etteivät yksityisyyden loukkaukset loukkaa yksityisyyttä). Tämä siis sen jälkeen kuin hallituspuolueen itsepäisten vastustajien kovisteleminen ei toiminut. Nämä muutosesitykset eivät kuitenkaan asiaan perehtyneiden kriitikoiden mukaan parantaisi lakiesitystä periaatteessa ollenkaan, vaan lakiin jäisi yhä aukkoja, jotka mahdollistavat laajamittaisen tietoliikenteen salakuuntelun Itä-Saksan hengessä.

Näyttää siltä, ettei porvarihallitus koskaan aikonutkaan muuttaa alkuperäistä skeemaansa. Lain on kuin onkin tarkoitus antaa tiedustelulle vapaat kädet tietoliikenteen järjestelmälliseen urkintaan. Terrorismin vastainen sota on toki lain perimmäinen syy, muttei niin kuin annetaan ymmärtää. Ruotsin intressit ovat kyseessä vain välillisesti - maan kautta kulkee nimittäin huomattavia määriä sellaista dataa, mikä kiinnostaa muitakin kuin Ruotsin radiotiedustelua. Computer Sweden -lehden mukaan esimerkiksi 80% Venäjän tietoliikenteestä kulkee Ruotsin kautta. Täten Ruotsi onkin ihanteellinen agentti Venäjän vakoilemiseksi. Minun on vaikea uskoa, ettei lain yksi olennainen tarkoitus olisi lisäksi auttaa monikansallisia mediayhtiöitä jäljittää laajamittaisemmin tekijänoikeusrikoksia. Vaikuttaa nimittäin siltä, ettei Reinfeldt & Co:lla olekaan juuri liikkumavaraa lain laatimisessa, kuten muutosten lupaaminen antoi ymmärtää. Toimitettava on täsmälleen se, mitä on tilattu, eikä siinä kansan tahtoa käy kuunteleminen.

Tämä osoittaa jälleen kerran, että kansalaisten täytyy valvoa hallitustaan sitkeästi yötä päivää. Sokea luottamus on moraalisesti väärin, kun on kyse edustuksellisesta demokratiasta. Sitä loppujen lopuksi tarkoittaa poliittinen läpinäkyvyys (transparency) kansalaisten osalta. Sillä ei päättäjien tarvitse edes yrittää peittää mitään, mikäli kansan herkkäuskoisuus mahdollistaa aivan kaiken selittämisen oikein päin. Olettakaa pahinta päättäjistä ja päättäviin asemiin pyrkivistä niin todennäköisemmin kannatte kunnialla vastuunne kansanvaltaisessa yhteiskuntajärjestelmässä. Mitä Ruotsiin tulee, olen vielä sikäli optimistinen, että uskon kansalaisaktivismin vievän lopulta voiton. Avainasemassa on valistus - mitä useampi tietää ja ymmärtää, sitä tukalampi on ajaa läpi kansalaisoikeuksia polkevaa lakiuudistusta.

Kriittistä lisätietoa: 1, 2, 3, 4, 5

Poliitikot sekä (muut) poliittiset kommentaattorit pahoittelevat kilvan sitä että yhä useampi kansalainen vieraantuu politiikasta. Kyse ei ole pelkästään äänestysprosenttien laskusta vaan myös kiinnostuksen ohjautuminen erinäisiin “skandaaleihin” tärkeiden, koko maata koskevien päätösten sijaan. Jo pitkään on tiedetty ihmisten terästäytyvän vaalien aikana, jos koskaan. Silloin kaikki tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän kiinnostuneita poliittisesta päätöksenteosta - kaikki haluavat vaikuttaa.

Päättäjistä Matti Vanhanen on nyt keksinyt ratkaisun ongelmaan: pidetään lisää vaaleja! STT kertoo: “Pormestarin valinta lisäisi Vanhasen mielestä kuntalaisten kiinnostusta kunnallispolitiikkaan ja toisi heille uuden vaikutuskanavan. Pormestarin voisi valita kansanvaalilla”. En usko olevan tarpeen selittää pääministerillemme, ettei kansanvalta ikävä kyllä kasva sen mukaan, mitä enemmän byrokraatteja saadaan hallintoon mahtumaan. Todennäköisesti hän siis tarkoittaakin tällä vaikutuskanavalla lähinnä kansanvaalia, jolla pormestari olisi valittava. Tämäkään ei toimi. Pääministeri Vanhanen, valitettavasti vaaleja lisäämällä ei merkittävästi lisätä kansalaisten kiinnostusta politiikkaan, eikä lainkaan heidän todellisia vaikutusmahdollisuuksiaan.

Samaan aikaan Lappeenrannan ansioitunut runoilija, kommunisti ja Etelä-Saimaa-lehden lukijoita uskollisesti valistava Matti Räsänen ihmettelee mainitun lehden yleisönosastopalstalla, onko kunnallista kansanvaltaa juuri lankaan enää jäljellä. Kuntalaisten ja kunnallisten päättäjien välille on kuulemma muodostunut kuilu. Räsänen vihjaa, ettei kunnallista päätöksentekoa tuoda todellisuudessa lähelle päättäjiä ja että näitä päättäjiä äänestäjät tuntevat yhä huonommin. Ilmeistä on, että kansanvalta pyrkii vähenemää kuntien koon kasvaessa. Ongelma on siis tämän mukaan suurempi mitä väkirikkaammasta kunnasta tai kaupungista on kyse. Kun poliitikot haluavat antaa kansalaisille kanavia, joiden kautta nämä voisivat vaikuttaa, käytännössä tarkoitetaan sitä että laitetaan kädet selän taakse ja kysytään “vasen vai oikea”.

Vaalien aikaan ihmisistä tuntuu, että he ovat mukana politiikassa. Heille kerrotaan heidän olevan tärkeitä, ja he pääsääntöisesti uskovat tämän. Mutta jos ihmiset eivät voi juuri tuntea ehdokkaita, kuinka suuri heidän todellinen vaikutusmahdollisuutensa on? Monet politiikasta vieraantuneet manaavat vaihtoehtojen puutetta. Toisin sanoen, he eivät juurikaan usko koko järjestelmään. Tämän ei pitäisi olla mitenkään yllättävää, kun hallituksen olennaisin filosofia tuntuu olevan käytännön päätöksenteon salaaminen mahdollisimman täyspainoisesti. Toisaalta myös raskaiden puoluekoneistojen hierarkia ei anna kovinkaan lupaavaa kuvaa yksittäisten mielipiteiden vaikutusmahdollisuuksista millään merkittävällä tasolla.

Yksi olennainen ratkaisu olisi lisätä ihmisten mahdollisuutta osallistua reaaliaikaisesti. Piraattipuolue aikoo puolueena näyttää esimerkkiä ja selvittää puolueen jäsenten (ja muidenkin asioista kiinnostuneiden) mielipiteitä netissä tehtävin äänestyksin ja selvityksin. Toinen ratkaisu on herättää henkiin poliittinen läpinäkyvyys. Hallituksen kokoukset ovat niin julkisia kuin vain on käytännössä sekä periaatteessa mahdollista. Pääajatuksena on tehdä poliittisesta keskustelusta näkyvää ja kaikille avointa, jotta kenellekään ei jää epäselväksi, miksi jokin päätös aiotaan tehdä sekä kuka on asiasta mitäkin mieltä ja miksi.

Suostuakseni tulemaan Piraattipuolueen pöydän taakse Animeconiin kiireisen viikonlopun keskellä minun oli ensin vakuutettava itseni kahdesta asiasta: että Piraattipuolueen kannattaa esiintyä Animeconissa ja että toisaalta minä kuulun kyseiseen tapahtumaan. Nämä epäluuloni hälvenivät kovin äkkiä, kun lopulta saimme enemmän väkeä pöydän taakse ja asiaan perehtyneet saivat kerättyä varsin informatiivisen tietopaketin jaettavaksi paikan päälle. Pöytämme ei ollut värikäs tai muutenkaan huomiota herättävä, mutta juuri ajoissa saapuneet piraattipuolue-paidat pelastivat paljon. Mitä tulee omaan osallistumiseeni, tapahtuma sijoittui keskelle hyvin kiireistä viikonloppua, enkä ajatellut tuntevani animekulttuuria riittävän hyvin. Oli minulla ennakkoluulojakin.

Uteliaisuus vei lopulta helpon voiton epäilyistä. Koska tapahtuma sijoittui kaiken lisäksi Tampereelle, tällainen tilaisuus oli yksinkertaisesti käytettävä. Saatoin tyydyttää uteliaisuuttani täydellisen peiteoperaation turvin.

En toki ottanut huomioon tapahtumien saavaa uutta, yllättävää käännettä. Sunnuntaiaamusta vapautui peruutuksen vuoksi ohjelmapaikka, ja Piraattipuolueelle avautui loistava tilaisuus esitelmöidä. Kukaan asiaa paremmin tunteva puolueaktiivi ei kyennyt pääsemään paikalle, joten moraaliseksi velvollisuudekseni siunautui pitää esitelmä. Onneksi minun ei sentään tarvinnut itse valmistella sitä. Kalvoista ja leipätekstistä, joita oli muuten todella helppo käyttää, vastasi Kaj Sotala. En toki seurannut kirjoitettua tekstiä sanasta sanaan, eihän esityksestä olisi tullut kovinkaan luonteva, mutta mitään oleellista asiasisältöä en muistaakseni jättänyt käyttämättä.

Esityksen muotoon vaikutti myös yleisön aktiivisuus, mielestäni ainoastaan myönteisesti. Osallistujia oli puolisen sataa, ja esitelmöitsijän näkökulmasta yleisö oli hyvä: kiinnostunut ja aktiivinen, muttei hyperaktiivinen. Hyviä kysymyksiä sekä lisäksi tarkentavia huomioita ja syventäviä esimerkkejä tuli tasaisesti. Paljon keskustelua herätti esimerkiksi julkisen esityksen määritteleminen. Yleisö tuntui olevan melko hyvin selvillä aiheesta, ainakin päällisin puolin. Osa oli myös perehtynyt lakipykäliin ja asiaan liittyneihin tapauksiin. Selkeää vastakaikua herätti yksi esityksen pääajatuksista: fanikulttuuri ei tuota minkäänlaista haittaa animen tuottajille tai levittäjille, vaan siitä on päinvastoin useimmissa tapauksissa selkeää hyötyä (esim. markkinointi & markkinatutkimus). Aikaa ei tietenkään ollut riittävästi, että olisimme voineet käsitellä mitään esityksen osa-alueista tyhjentävästi, enkä ikävä kyllä ehtinyt lopussa enää lainkaan käsitellä paria hyvää kysymystä, jotka olin joutunut esitelmän sujuvuuden säilyttämiseksi jättämään myöhemmäksi.

Tämä oli ensimmäinen tapahtuma, jossa Piraattipuolue pääsi kohtaamaan yleisöä, mistä selvisimme hyvin. Pöydän ääressä oli suurimman osan aikaa väkeä joko ihmettelemässä, mistä on oikein kyse, onnittelemassa hyvästä asiasta tai kirjoittamassa jäsenhakemuksia. Uusia jäsenhakemuksia tuli molemmilta päiviltä yhteensä 55. Koska puolueen resurssit ovat kovin rajalliset, emme voi vielä kovinkaan tehokkaasti järjestää omia tilaisuuksiamme, joten tämänkaltaiset tapahtumat ovat tärkeitä tilaisuuksia levittää tietoa yleiseen tietoisuuteen sekä kerätä kiinnostuneita mukaan puolueen toimintaan jossain muodossa. Seuraavana on vuorossa Assembly, jota itse pitäisin kohdeyleisöltään erityisen otollisena tilaisuutena, sekä mahdollisesti syksymmällä Desucon.