Vaalimaa
Posted by on the 5th of August, 2008 at 1:02 pm under Piraattipuolue. This post has one comment.Poliitikot sekä (muut) poliittiset kommentaattorit pahoittelevat kilvan sitä että yhä useampi kansalainen vieraantuu politiikasta. Kyse ei ole pelkästään äänestysprosenttien laskusta vaan myös kiinnostuksen ohjautuminen erinäisiin “skandaaleihin” tärkeiden, koko maata koskevien päätösten sijaan. Jo pitkään on tiedetty ihmisten terästäytyvän vaalien aikana, jos koskaan. Silloin kaikki tuntuvat olevan enemmän tai vähemmän kiinnostuneita poliittisesta päätöksenteosta – kaikki haluavat vaikuttaa.
Päättäjistä Matti Vanhanen on nyt keksinyt ratkaisun ongelmaan: pidetään lisää vaaleja! STT kertoo: “Pormestarin valinta lisäisi Vanhasen mielestä kuntalaisten kiinnostusta kunnallispolitiikkaan ja toisi heille uuden vaikutuskanavan. Pormestarin voisi valita kansanvaalilla”. En usko olevan tarpeen selittää pääministerillemme, ettei kansanvalta ikävä kyllä kasva sen mukaan, mitä enemmän byrokraatteja saadaan hallintoon mahtumaan. Todennäköisesti hän siis tarkoittaakin tällä vaikutuskanavalla lähinnä kansanvaalia, jolla pormestari olisi valittava. Tämäkään ei toimi. Pääministeri Vanhanen, valitettavasti vaaleja lisäämällä ei merkittävästi lisätä kansalaisten kiinnostusta politiikkaan, eikä lainkaan heidän todellisia vaikutusmahdollisuuksiaan.
Samaan aikaan Lappeenrannan ansioitunut runoilija, kommunisti ja Etelä-Saimaa-lehden lukijoita uskollisesti valistava Matti Räsänen ihmettelee mainitun lehden yleisönosastopalstalla, onko kunnallista kansanvaltaa juuri lankaan enää jäljellä. Kuntalaisten ja kunnallisten päättäjien välille on kuulemma muodostunut kuilu. Räsänen vihjaa, ettei kunnallista päätöksentekoa tuoda todellisuudessa lähelle päättäjiä ja että näitä päättäjiä äänestäjät tuntevat yhä huonommin. Ilmeistä on, että kansanvalta pyrkii vähenemää kuntien koon kasvaessa. Ongelma on siis tämän mukaan suurempi mitä väkirikkaammasta kunnasta tai kaupungista on kyse. Kun poliitikot haluavat antaa kansalaisille kanavia, joiden kautta nämä voisivat vaikuttaa, käytännössä tarkoitetaan sitä että laitetaan kädet selän taakse ja kysytään “vasen vai oikea”.
Vaalien aikaan ihmisistä tuntuu, että he ovat mukana politiikassa. Heille kerrotaan heidän olevan tärkeitä, ja he pääsääntöisesti uskovat tämän. Mutta jos ihmiset eivät voi juuri tuntea ehdokkaita, kuinka suuri heidän todellinen vaikutusmahdollisuutensa on? Monet politiikasta vieraantuneet manaavat vaihtoehtojen puutetta. Toisin sanoen, he eivät juurikaan usko koko järjestelmään. Tämän ei pitäisi olla mitenkään yllättävää, kun hallituksen olennaisin filosofia tuntuu olevan käytännön päätöksenteon salaaminen mahdollisimman täyspainoisesti. Toisaalta myös raskaiden puoluekoneistojen hierarkia ei anna kovinkaan lupaavaa kuvaa yksittäisten mielipiteiden vaikutusmahdollisuuksista millään merkittävällä tasolla.
Yksi olennainen ratkaisu olisi lisätä ihmisten mahdollisuutta osallistua reaaliaikaisesti. Piraattipuolue aikoo puolueena näyttää esimerkkiä ja selvittää puolueen jäsenten (ja muidenkin asioista kiinnostuneiden) mielipiteitä netissä tehtävin äänestyksin ja selvityksin. Toinen ratkaisu on herättää henkiin poliittinen läpinäkyvyys. Hallituksen kokoukset ovat niin julkisia kuin vain on käytännössä sekä periaatteessa mahdollista. Pääajatuksena on tehdä poliittisesta keskustelusta näkyvää ja kaikille avointa, jotta kenellekään ei jää epäselväksi, miksi jokin päätös aiotaan tehdä sekä kuka on asiasta mitäkin mieltä ja miksi.
Submit Comment