Poptori Oy:n toimitusjohtaja Erkki Puumalainen kirjoittelee säännöllisesti suomalaisen musiikin puolesta suuria kansainvälisiä tekijänoikeusjärjestöjä sekä mediayhtiöitä kritisoiden. Hän on mm. ottanut viime aikoina voimakkaasti kantaa suoja-ajan pidennyksiä vastaan. Puumalaisen mukaan “Poptori on Ylen jälkeen suurin yksittäinen suomalainen tekijänoikeuksien omistaja, äänilevy sekä DVD tuottaja ja kustantaja”. Kyse ei siis ole pienestä tekijästä markkinoilla. Blogissaan “Viihteen kotimaisuustalkoot” hän kirjoittaa etenkin suomalaisen musiikin ja suomalaisten muusikoiden oikeuksien näkökulmasta. Vaikken täysin allekirjoitakaan Puumalaisen näkemyksiä alasta, yhdyn täysin hänen mielipiteisiinsä viihdemarkkinoiden ja piratismin suhteesta:

Tekijänoikeuksien merkittävänä omistajatahona seuraan huvittuneena “piraattiryhmien” provokaatioita ja sen seurauksia, kun levy-yhtiöt nousevat takajaloilleen. Olen täysin vakuuttunut, että mitään piratismia ei olisi jos toinen osapuolista olisi “varastanut” kohtuudella.

Lainaus on kirjoituksesta, johon on innoittanut Ruotsissa käytävä The Pirate Bay -oikeudenkäynti. Kuten Puumalainen toteaa, mediateollisuuden lakimiehillä on vaikeuksia osoittaa kuka on syyllinen ja mihin. Modernissa tietoyhteiskunnassa tekijänoikeusrikkomusten jäljitys on yhä ongelmallisempaa, ja kun syytekirjelmässä lukee jotain sellaista kuin “avunanto ja salaliitto tekijänoikeuslain rikkomiseksi” ei voi olla päivittelemättä asetelman absurdiutta. Syyttäjän oletukset eivät tunnu olevan salaliittoteorioidenkaan mittapuilla erityisen todellisuushakuisia – tälle on ollut esimerkiksi ilmeisen vaikea ymmärtää, kuinka laajaa nettipalvelua ja sen ympärille muodostunutta liikettä on mahdollista ylläpitää ilman minkäänlaista hierarkiaa tai edes muodollista johtoa. Myös ajatus tuotteiden kopiosuojien murtamisesta, dekoodaamisesta ja levittämisestä ilman taloudellista hyötymisperiaatetta tuntui menevän syyttävältä osapuolelta yli hilseen.

Puumalaisen teksti on ansiokas, koska se kääntää asetelman ylösalaisin: kuka ryöstää keneltä. Asetelma ei ole toki erityisen yksinkertainen, mutta pitää muistaa että myös public domainista voi varastaa (mikäli siis haluaa käyttää sinänsä oleellisesti virheellistä IP:n kirjaimelliseen käsitteeseen pohjautuvaa retoriikkaa – suomeksi ei sentään yleisesti puhuta omistusoikeuksista vaan immateriaalioikeuksista).

Piraattipuolue sekä muut tekijänoikeuskriittiset tahot ovat perinteisesti argumentoineet niin ikään auktoriteetteja vastaan; siis isot instanssit, tekijöiden edunvalvojat jne. ovat tavallisesti varsin yksimielisiä kannoissaan siitä miten ne menettävät valtavia summia rahaa piratismia vastaan ja kuinka jokainen yksittäinen artisti ja musiikin kanssa työskentelevä yhtäläisesti menettää rahaa lepsun lainsäädännön vuoksi. Tämän vuoksi on erityisen hyvä että Poptori ottaa teollisuuden valtavirtanäkemyksestä eroavan kannan.

Me emme ole ikinä kärsineet piraattiongelmasta, vaikka miljoonat ihmiset levyjämme ostavat ja haluavat. Uskomme myös siihen, että vain tekemällä työtä saa pyytää palkkaa. Jos emme osaa luoda omaa lisäarvoamme kuluttajan ja taiteen välille, on oikein että meiltä riistetään ansioton verotusoikeus. Levyjen kuuluu olla myytävänä, eikä koodeina arkistoissa kasvamassa ansiotonta korkoa.

Aamen. Oli piratismi moraalisesti oikein tai väärin, oikea tapa lähestyä asiaa on miettiä, miksi markkinat reagoivat kuten reagoivat. Tiedostonjakamiselle ja luvattomalle kopioinnille yleensä ei sinänsä vaadita erityistä syytä – kopioiminen, matkiminen, jäljitteleminen ovat ihmiselle varsin luonnollisia ja spontaaneja asioita, jotka eivät vaadi erityistä motivaatiota, vaan pikemminkin niiden estäminen vaatii erityisiä ponnisteluja – mutta laajamittainen tiedostonjakaminen johtuu toimimattomista liikemalleista sekä teollisuuden haluttomuudesta ottaa vastaan uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Pitää muistaa, ettei kaupallinen piratismikaan ole aina pelkkää tuotteiden huonolaatuisia kopioita, vaan usein kyseessä on uusia aluevaltauksia: joko etsitään markkinarako tai haetaan alue, jolla laillista vaihtoehtoa ei ylipäänsä ole saatavilla. On usein virheellistä kysyä, kuinka voi kilpailla ilmaisen kanssa. Piratismissa on nykyisin nimittäin, hassua kyllä, tavallisesti kyse siitä, kuinka voi kilpailla hyvän kanssa. Vai pitääkö joku esimerkiksi DRM-suojattua DVD-peliä laadukkaampana vaihtoehtoja kuin kräkättyä skenen versiota?