Ensimmäinen kivi

Kun nyt KHO:n päätöksellä kunnallisvaalit uusitaan (tai lähinnä äänestysosuus) niissä kolmessa kunnassa, joissa kokeiltiin sähköistä äänestystä, on syytä hetkeksi seisahtua pohtimaan tämän sähköisen äänestyksen mahdollisuuksia ja mahdottomuuksia – siis seisahtua eikä pysähtyä, ettei maamme vain jäisi pahasti jälkeen edistyksellisimmistä demokratiavaltioista, kuten Virosta ja Yhdysvalloista. Perimmäinen tarkoitushan on voida tehdä kaikki asiat napin painalluksella,  koska se nyt vaan on kivempaa, kuten vaikka junavessan oven lukitseminen – tätä on edistys parhaimmillaan.

Kunnallisvaalien äänestyspäivänä tiedotusvälineet seurasivat kiinnostuneina kokeilukuntien äänestyspaikkoja ja raportoivat kuinka äänestys sujui ongelmitta. Televisiossa kommentoitiin, kuinka äänen antaminen koneen kautta ei ollutkaan ollut niin vaikeata, vaikka se olikin useita hieman pelottanut. Tällä tavoin saatiin lisäksi varsin kivuttomasti vähemmän teknisiä ihmisiä tutustumaan uuteen tekniikkaan sekä näin karistamaan turhia epäilyksiään. Vaalien jälkeen johtopäätös oli, että kokeilu oli onnistunut: toisin sanoen kukaan äänestäneistä ei ollut joutunut paniikkiin tai saanut sähköiskua tai virusta. Monen kokemus oli ollut jopa mukava.

Aika kuitenkin osoitti, ettei kokeilu ollut sujunut ongelmitta. Yhteensä yli kahdensadan äänen hukkumisen tulkitsi KHO lopulta olevan vaalien järjestäjien vastuulla, ei äänestäjien, minkä vuoksi vaalit täytyy uusia. Takaiskun ei kuitenkaan haluta antaa lannistaa, päinvastoin. Nyt ongelmat tiedetään ja voidaan ryhtyä tarpeellisiin korjauksiin. Toki jotkut väittivät tietävänsä ongelmista hyvissä ajoin, mutta vasta kun asiasta on kuukausien jälkeen saatu korkeimman oikeuden päätös, voidaan ongelmat poliittisessa mielessä hyväksyä. Näin vältetään turha poliittinen ajojahti tai kansanomaisesti “vastuunkanto”. Muut ongelmat on helppo huitaista pöydältä vetoamalla esimerkiksi nettipankkien turvallisuuteen. Molemmat ovat sähköisiä sekä luottamuksellisia järjestelmiä, joita ihmiset käyttävät, ja siksi analogia on toimiva vaikka järjestelmien funktiot sekä vaatimukset ovatkin täysin erilaiset.

Koska nettipankit ovat osoittautuneet luottamuksen arvoisiksi, olisikin viisasta antaa nettipankkien hoitaa myös äänestämisruljanssi, esimerkiksi Sampo Pankki voisi olla hyvä ja varma vaihtoehto tehtävään. Tähän ei tulisi pysähtyä, edes seisahtua, vaan saman tien nettipankeissa voisivat ihmiset äänestää kuinka paljon rahaa kelläkin on. Vaarana tosin on, että poliitikkojen kohdalla moni äänestäisi tyhjää.

Ja jottei totuus unohtuisi, tiede ei ole englanniksi science fiction.

Ruotsalaiset heräävät uutisiin Barack Obaman vaalivoitosta Atlantin tuolla puolen.  He, kuten useat muut Eurooppalaiset, ovat suurimmaksi osaksi iloisia Yhdysvaltain vaalien tuloksesta. Nekin, jotka olisivat toivoneet toisenlaista tulosta, lukevat uutiset kiinnostuneina; moni uppoutuu asiantuntijoiden analyyseihin äänestyksistä, tulevaisuudenkuviin sekä maailman johtajien reaktioihin. Tämä on päivän ja viikon suuri uutinen, tästä keskustellaan aktiivisesti vielä pitkään maailman eri kolkissa.

Uutismassaan hautautuu Ruotsin hallituksen hiljainen ilmoitus samana aamuna: pahamainen salakuuntelulaki saatetaan voimaan tammikuussa ilman hallituksen lupaamia korjauksia. Vakiintuneen käytännön mukaan tämän kaltaiset kansan kannalta ikävät ja päättäjien kannalta kiusalliset päätökset ajoitetaan joko joululomille tai sitten samanaikaisiksi suuria otsikoita synnyttävien tapahtumien kanssa – muun muassa sotien alkamispäivät ovat olleet erityisen suuressa suosiossa.

FRA-laki herätti kiivasta vastustusta alusta lähtien, mutta vasta aktiivinen bloggaus aiheesta johti lopulta kesällä siihen, että myös perinteinen media tajusi asian vakavuuden. Piratpartiet on ollut erityisen tärkeässä osassa kansalaisten sekä lopulta päättäjien valistamisessa. Kun lakiesitykseen ei mennyt parlamentissa läpi sellaisenaan, hallitus katsoi olevansa pakotettu lupaamaan lakiin lisättävän kohtia, jotka varmistaisivat yksityisyydensuojan rikkomattomuuden (eli siis uuskieli kuului suurin piirtein näin: varmistamme, etteivät yksityisyyden loukkaukset loukkaa yksityisyyttä). Tämä siis sen jälkeen kuin hallituspuolueen itsepäisten vastustajien kovisteleminen ei toiminut. Nämä muutosesitykset eivät kuitenkaan asiaan perehtyneiden kriitikoiden mukaan parantaisi lakiesitystä periaatteessa ollenkaan, vaan lakiin jäisi yhä aukkoja, jotka mahdollistavat laajamittaisen tietoliikenteen salakuuntelun Itä-Saksan hengessä.

Näyttää siltä, ettei porvarihallitus koskaan aikonutkaan muuttaa alkuperäistä skeemaansa. Lain on kuin onkin tarkoitus antaa tiedustelulle vapaat kädet tietoliikenteen järjestelmälliseen urkintaan. Terrorismin vastainen sota on toki lain perimmäinen syy, muttei niin kuin annetaan ymmärtää. Ruotsin intressit ovat kyseessä vain välillisesti – maan kautta kulkee nimittäin huomattavia määriä sellaista dataa, mikä kiinnostaa muitakin kuin Ruotsin radiotiedustelua. Computer Sweden -lehden mukaan esimerkiksi 80% Venäjän tietoliikenteestä kulkee Ruotsin kautta. Täten Ruotsi onkin ihanteellinen agentti Venäjän vakoilemiseksi. Minun on vaikea uskoa, ettei lain yksi olennainen tarkoitus olisi lisäksi auttaa monikansallisia mediayhtiöitä jäljittää laajamittaisemmin tekijänoikeusrikoksia. Vaikuttaa nimittäin siltä, ettei Reinfeldt & Co:lla olekaan juuri liikkumavaraa lain laatimisessa, kuten muutosten lupaaminen antoi ymmärtää. Toimitettava on täsmälleen se, mitä on tilattu, eikä siinä kansan tahtoa käy kuunteleminen.

Tämä osoittaa jälleen kerran, että kansalaisten täytyy valvoa hallitustaan sitkeästi yötä päivää. Sokea luottamus on moraalisesti väärin, kun on kyse edustuksellisesta demokratiasta. Sitä loppujen lopuksi tarkoittaa poliittinen läpinäkyvyys (transparency) kansalaisten osalta. Sillä ei päättäjien tarvitse edes yrittää peittää mitään, mikäli kansan herkkäuskoisuus mahdollistaa aivan kaiken selittämisen oikein päin. Olettakaa pahinta päättäjistä ja päättäviin asemiin pyrkivistä niin todennäköisemmin kannatte kunnialla vastuunne kansanvaltaisessa yhteiskuntajärjestelmässä. Mitä Ruotsiin tulee, olen vielä sikäli optimistinen, että uskon kansalaisaktivismin vievän lopulta voiton. Avainasemassa on valistus – mitä useampi tietää ja ymmärtää, sitä tukalampi on ajaa läpi kansalaisoikeuksia polkevaa lakiuudistusta.

Kriittistä lisätietoa: 1, 2, 3, 4, 5