Ensimmäinen kivi

Nyt se sitten vihdoin tapahtuu: The Pirate Bay myydään kaupalliselle toimijalle. Minuuttien sisällä ilmoituksesta piraattiyhteisö joutuu kaaoksen valtaan. Käyttäjätilejä poistetaan, piuhat vedetään seinästä, kovalevyt pyyhitään magneeteilla. Kolmannes internetin liikenteestä katoaa hetkessä. Tai sitten ei.

Kohu, melu, on toki melkoinen, ymmärrettävästi. Moni pelkää, aavistaa pahaa. Toiset ovat pettyneitä. Harva malttaa katsoa rauhassa mistä on kyse. Tällaista se on internetissä ja keltaisessa lehdistössä. Mutta yhtä nopeasti kuin nettikommentaarit älähtävät ne myös rauhoittuvat. Toisin kuin kohujournalismissa, internetissä disinformaation lisäksi myös informaatio leviää tehokkaasti. Eriskummallinen reaktio löytyy tämänaamuisesta Helsingin Sanomien uutisoinnista – perinteisestihän hesaria ei ole yksiselitteisesti pidetty kohujournalismina. Uutinen itsessään vaikuttaa asialliselta, mutta siihen liittyvä Esa Mäkisen kommentti kompastuu hypeen samoin kuin netin pahimmat pakokauhuiset sortuessaan kertomaan täydellä varmuudella mitä mahdollinen kauppa merkitsee sivustolle ja jopa piraattiliikkeelle. Tässä pätee Russellin lausuma viisauden ja varmuuden suhteesta; tosin toimittajat ansaitsevat hieman anteeksiantoa ammattinsa usein kohtuuttomien vaatimusten tähden – epävarmuus ja spekulointi eivät myy yhtä hyvin kuin raflaava itsevarmuus ja ennustaminen.

On lievästi sanoen ennenaikaista ja perusteetonta tuomita perustajat raadollisiksi valehtelijoiksi. “Ruotsalaismiesten” perustelut ovat vankkoja ja järkeenkäypiä, eikä tämä uusi päätös sodi lainkaan periaatteita vastaan.

Piratebayn myyminen ei myöskään vähennä poliittisen piratismin uskottavuutta, eikä se juuri vaikuta tiedostonjakamiseen ilmiönä. Piraattiliike ei ole kehittynyt yhden torrentsivuston ympärille (sen verran täytyy itse uutistakin oikaista) vaan ensisijaisesti reaktiona uusia tekijänoikeuslakeja vastaan puolustamaan kansalaisoikeuksia. Sivustoa vastaan toimitettu ratsia sekä siitä seurannut oikeusprosessi ovat sen sijaan toimineet hyvänä esimerkkinä, siitä minkälaisia kansalaisoikeuksien rikkomuksia tekijänoikeuslainsäädäntö mahdollistaa ja kuinka poliittista piraattiliikettä tarvitaan kipeästi. Ilman torrentsivustoa puolueelle on antanut nostetta muun muassa FRA-laki sekä IPRED-laki.

En pidä idolisointia koskaan kovinkaan fiksuna ilmiönä, mutta kyllä Piratebayn perustajakolmikkoa voi jonkinlaisina sankareina pitää. En usko että he ovat myyneet arvojaan, vaan tämä uusi liike vain varmistaa kaiken sen säilymisen, mikä Piratebayssä itsessään on tärkeää. Piraattilahden tulevaisuutta povatessa tulee kysyä, mitä oikeastaan the Pirate Bay on ja mitä siitä on myyty. Ensinnäkin the Pirate Bay on ainakin kaikkia seuraavia: sivusto, tracker, yhteisö sekä brändi. Toisin kuin tekijänoikeuspropaganda toitottaa, TPB ei ole koskaan jakanut materiaalia, eikä materiaalia teknisesti ottaen edes kulje TPB:n serverien kautta. Palvelu mahdollistaa käyttäjien jakaa keskenään materiaalia tehokkaasti. On täysin käyttäjistä kiinni, onko mitäkin sisältöä saatavilla sekä kuinka hyvin sitä seedataan.

Peter Sunde kertoi TorrentFreakille, että sivuston oma trackeri lopettaa pian toimintansa. Käyttäjiä kannustetaan siirtymään käyttämään myöhemmin ilmoitettavaa kolmannen osapuolen trackeriä. Suunta näyttäisi siis olevan yhä enemmän pois keskusjohtoisuudesta, mitä kehitystä itse torrent-tekniikka aikoinaan vahvasti edusti. Tarkoitus on jakaa taakkaa ja varmistaa etteivät käyttäjät ole vastuussa yhden sivuston toiminnasta. Tämä viittaisi vahvasti siihen, että olennaisinta osaa perinteisestä Piratebaystä ei olisi lainkaan myyty (käyttäjiä ja yhteisöä nyt ei yksiselitteisesti voikaan myydä). Piratebay on hostannut valtavasti torrentteja, joiden uudelleenpostaaminen aiheuttaisi kovasti turhaa vaivaa – siksi ratkaisu vaikuttaa järkevältä.

Käytännössä käyttäjät saattavat hyvinkin hylkiä tarjottuja ratkaisuja (jotka siis eivät liity enää itse sivustoon), tämä jää nähtäväksi ja riippuu ratkaisujen laaduista. Mitä tulee uuteen Piratebay’hin, uusi omistaja ei ole kuin vihjaillut mahdollisista toimintamalleista. Tosin mikäli jaetuista tiedostoista maksetaan korvaus oikeuksien haltijoille, kuten on luvattu, toiminta varmasti muuttuu radikaalisti.

Voi hyvinkin olla, ettei alkuperäistä aatetta jatkava Piraattilahti (millä nimellä sitä tullaankaan kutsumaan, jottei sekoittuisi myytyyn sivustoon) onnistu pitämään paikkaansa massojen standardina, mutta katsoisin että tämä käänne joka tapauksessa vie tiedostonjakamista enemmän kohti hajauttamista ja anonymiutta. Toisaalta, vaikka uusi Piratebay ei olisikaan läheskään yhtä suosittu kuin vanha, uskon että uusi palvelu on tarpeellinen. Piratismia vastaan ei kannata taistella, mutta sen kanssa tulee ehdottomasti kilpailla. Ja kun nämä tuoreet ratkaisut ovat yhä vähemmän riippuvaisia epäkaupallisesta kopioinnista, Piraattipuolueen on jatkossa vain helpompi osoittaa tiedostonjakamisen vapauttaminen järkeväksi ja turvalliseksi ratkaisuksi.

Poptori Oy:n toimitusjohtaja Erkki Puumalainen kirjoittelee säännöllisesti suomalaisen musiikin puolesta suuria kansainvälisiä tekijänoikeusjärjestöjä sekä mediayhtiöitä kritisoiden. Hän on mm. ottanut viime aikoina voimakkaasti kantaa suoja-ajan pidennyksiä vastaan. Puumalaisen mukaan “Poptori on Ylen jälkeen suurin yksittäinen suomalainen tekijänoikeuksien omistaja, äänilevy sekä DVD tuottaja ja kustantaja”. Kyse ei siis ole pienestä tekijästä markkinoilla. Blogissaan “Viihteen kotimaisuustalkoot” hän kirjoittaa etenkin suomalaisen musiikin ja suomalaisten muusikoiden oikeuksien näkökulmasta. Vaikken täysin allekirjoitakaan Puumalaisen näkemyksiä alasta, yhdyn täysin hänen mielipiteisiinsä viihdemarkkinoiden ja piratismin suhteesta:

Tekijänoikeuksien merkittävänä omistajatahona seuraan huvittuneena ”piraattiryhmien” provokaatioita ja sen seurauksia, kun levy-yhtiöt nousevat takajaloilleen. Olen täysin vakuuttunut, että mitään piratismia ei olisi jos toinen osapuolista olisi ”varastanut” kohtuudella.

Lainaus on kirjoituksesta, johon on innoittanut Ruotsissa käytävä The Pirate Bay -oikeudenkäynti. Kuten Puumalainen toteaa, mediateollisuuden lakimiehillä on vaikeuksia osoittaa kuka on syyllinen ja mihin. Modernissa tietoyhteiskunnassa tekijänoikeusrikkomusten jäljitys on yhä ongelmallisempaa, ja kun syytekirjelmässä lukee jotain sellaista kuin “avunanto ja salaliitto tekijänoikeuslain rikkomiseksi” ei voi olla päivittelemättä asetelman absurdiutta. Syyttäjän oletukset eivät tunnu olevan salaliittoteorioidenkaan mittapuilla erityisen todellisuushakuisia – tälle on ollut esimerkiksi ilmeisen vaikea ymmärtää, kuinka laajaa nettipalvelua ja sen ympärille muodostunutta liikettä on mahdollista ylläpitää ilman minkäänlaista hierarkiaa tai edes muodollista johtoa. Myös ajatus tuotteiden kopiosuojien murtamisesta, dekoodaamisesta ja levittämisestä ilman taloudellista hyötymisperiaatetta tuntui menevän syyttävältä osapuolelta yli hilseen.

Puumalaisen teksti on ansiokas, koska se kääntää asetelman ylösalaisin: kuka ryöstää keneltä. Asetelma ei ole toki erityisen yksinkertainen, mutta pitää muistaa että myös public domainista voi varastaa (mikäli siis haluaa käyttää sinänsä oleellisesti virheellistä IP:n kirjaimelliseen käsitteeseen pohjautuvaa retoriikkaa – suomeksi ei sentään yleisesti puhuta omistusoikeuksista vaan immateriaalioikeuksista).

Piraattipuolue sekä muut tekijänoikeuskriittiset tahot ovat perinteisesti argumentoineet niin ikään auktoriteetteja vastaan; siis isot instanssit, tekijöiden edunvalvojat jne. ovat tavallisesti varsin yksimielisiä kannoissaan siitä miten ne menettävät valtavia summia rahaa piratismia vastaan ja kuinka jokainen yksittäinen artisti ja musiikin kanssa työskentelevä yhtäläisesti menettää rahaa lepsun lainsäädännön vuoksi. Tämän vuoksi on erityisen hyvä että Poptori ottaa teollisuuden valtavirtanäkemyksestä eroavan kannan.

Me emme ole ikinä kärsineet piraattiongelmasta, vaikka miljoonat ihmiset levyjämme ostavat ja haluavat. Uskomme myös siihen, että vain tekemällä työtä saa pyytää palkkaa. Jos emme osaa luoda omaa lisäarvoamme kuluttajan ja taiteen välille, on oikein että meiltä riistetään ansioton verotusoikeus. Levyjen kuuluu olla myytävänä, eikä koodeina arkistoissa kasvamassa ansiotonta korkoa.

Aamen. Oli piratismi moraalisesti oikein tai väärin, oikea tapa lähestyä asiaa on miettiä, miksi markkinat reagoivat kuten reagoivat. Tiedostonjakamiselle ja luvattomalle kopioinnille yleensä ei sinänsä vaadita erityistä syytä – kopioiminen, matkiminen, jäljitteleminen ovat ihmiselle varsin luonnollisia ja spontaaneja asioita, jotka eivät vaadi erityistä motivaatiota, vaan pikemminkin niiden estäminen vaatii erityisiä ponnisteluja – mutta laajamittainen tiedostonjakaminen johtuu toimimattomista liikemalleista sekä teollisuuden haluttomuudesta ottaa vastaan uuden teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Pitää muistaa, ettei kaupallinen piratismikaan ole aina pelkkää tuotteiden huonolaatuisia kopioita, vaan usein kyseessä on uusia aluevaltauksia: joko etsitään markkinarako tai haetaan alue, jolla laillista vaihtoehtoa ei ylipäänsä ole saatavilla. On usein virheellistä kysyä, kuinka voi kilpailla ilmaisen kanssa. Piratismissa on nykyisin nimittäin, hassua kyllä, tavallisesti kyse siitä, kuinka voi kilpailla hyvän kanssa. Vai pitääkö joku esimerkiksi DRM-suojattua DVD-peliä laadukkaampana vaihtoehtoja kuin kräkättyä skenen versiota?